![]() ![]() ![]() |
Turkin Rivieraksi kutsutaan 250 kilometriä pitkää rannikkoa johon kuuluu Antalya, Alanya, Side ja Kemer. Alue sisältää suurenmoisia rantoja, rauhallisia lahtia sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Maan kulttuurillisesti rikas perintö on ainutlaatuista ja paikalliset ihmiset ovat avoimia sekä ystävällisiä.
Viimeisen viiden vuoden aikana Turkin Rivierasta on kehittynyt suosittu alue hankkia loma-asunto. Turkki tarjoaa erittäin tuottavan hinta-laatu-suhteen, jota muualta ei löydä.
Läpi vuosisatojen Alanyaa on ylistetty sen kauneuden vuoksi. Lumoava kaupunki sijaitsee niemimaalla joka rajautuu pohjoisessa uljaaseen Taurusvuoristoon ja etelässä houkuttelevaan Välimereen. Legendan mukaan Marcus Antonius antoi kaupungin huomenlahjaksi Egyptin viimeiselle faraolle, Kleopatralle, jonka sanottiin joka päivä nauttineen Välimeren lämpimistä aalloista. Sulttaani Alaaddin Keykubat puolestaan julisti kaupungin imperiuminsa talvipääkaupungiksi. Alanyan vetovoima ei ole kärsinyt vuosisatojenkaan saatossa. Ei siis ihme että tänäkin päivänä niin moni rakastuu tähän kaupunkiin, sen lämpimään aurinkoon, loppumattomaan rannikkoon kauniine luonnonrantoineen sekä majesteetilliseen historiaan ja nähtävyyksiin.
Turkista on viimeisten vuosien aikana muodostunut kiinnostava maa loma-asunnon ostoa suunnitteleville. Syynä tähän on mm. asuntojen hintataso sekä elämisen kustannukset, jotka ovat Turkissa huomattavasti edullisemmat kuin Euroopassa. Turkin kiinteistömarkkinoiden tuoreudesta johtuen tarjolla on uusia asuntoja aivan rantaviivan tuntumasta. Huoneistoissa on myös paljon koristeellisia yksityiskohtia. Esimerkiksi eteisen ja olohuoneen katossa kiertää kipsiornamentti, jossa on tunnelmallinen valaistus ja kulmissa himmentimillä varustetut spottivalot. Kerrostalot sijaitsevat omalla aidatulla ja vartioidulla tontilla, jossa asukkaiden vapaassa käytössä on uima-altaat, vesiliukumäki, grillikatos sekä saunat ja kuntosali. Alueet ja laitteet hoidetaan asukkailta kerättävän yhtiövastikkeen avulla.
Alanya tarjoaa yksilöllisen elämisen ja lomanautinnon. Monet arvostavat myös Turkkilaista kulttuuria, monipuolisia harrastusmahdollisuuksia sekä tietysti ilmastoa. Aurinko paistaa yli 300 päivää vuodessa. Talvet ovat leutoja ja kesät kuumia. Kaupunkia ympäröivä Taurusvuoristo kohoaa Alanyan kohdalla n 1700 metriin ja pitää usein pilvet ja sateet poissa kaupungista.
jäsenyysneuvottelut sekä tieto Alanyan läheisyyteen Gazipasaan avattavasta uudesta lentokentästä, ovat asioita jotka omalta osaltaan vaikuttavat asuntomarkkinoihin.
Alanyan ympäristöstä löytyy sijoittajia kiinnostavia kohteita.
Asunnon vuokraaminen on helppo tapa saada lisätuottoa. Kauttamme on kysyntää vuokra-asunnoista aina parista viikosta useaan kuukauteen talviajaksi. Lapponia Homes tarjoaa myös kattavan vuokrauspalvelun asunnon omistajille.
Alanya ei elä ainoastaan matkailusta vaan myös maatalous on merkittävä tulonlähde. Siksi Alanya on myös oikea turkkilainen kaupunki, jossa elämä ei sammu turistikauden päättymisen jälkeen. Lähteistä riippuen Alanyassa asuu n. 100 000 ihmistä, joten kaikki tarvittavat palvelut on saatavilla läpi vuoden.
Merkittävä tekijä suosioon on myös ilmasto. Rivieran alueen sää on tyypillisen välimerellinen. Aurinkoisia päiviä on yli 300 ja lämpötila talvikuukausinakin pysyy parissakymmenessä asteessa, joskin yöt ovat viileitä. Kesäkuukausina lämpötila nousee lähes neljäänkymmeneen.

Dim joki alkaa Taurusvuoristosta ja laskee Välimereen Alanyan itäpuolella. Joki on paikallisten sekä turistien keskuudessa suosittu retkikohde. Kesällä joen varrella on useita ulkoilmaravintoloita joissa voi nauttia vilvoittavista tuulista sekä lounaasta rannalle sijoitetuissa loosseissa, jotka on sijoitettu kauniiden vanhojen plantaasipuiden alle. Kuumimpaan aikaan ravintoloiden pöydät ja tuolit siirretään osittain jokeen, jolloin asiakkaat voivat istua paljasjaloin viileässä vedessä. Ravintoloilla on omat kala-altaat joissa kasvatetaan mm. taimenia, jotka valmistetaan tuoreeltaan asiakkaan haluamalla tavalla.
Kesäkuumalla laaksot ja sen rehevät, vihreät metsät tarjoavat ihastuttavan viileän ympäristön nauttia alueen perinteisistä herkuista. Alueella on myös hyvät mahdollisuudet maastopyöräilyyn ja retkeilyyn.
Kleopatra ranta on Alanyan tunnetuin ja suosituin ranta ja sijaitsee mereen työntyvän niemen länsipuolella. On sanottu, että avioitumisensa jälkeen Egyptin kuningatar Kleopatra oli matkustanut Välimerellä ja levännyt Alanyan lahdella, missä hän kylpi sen puhtaassa, kirkkaassa vedessä.
Rannan läheisyydestä löytyy myös kaupungin urheilupuistoalue jalkapallo ja tenniskenttineen. Urheilukenttien väliin on rakennettu viihtyisä puistoalue, joka on suosittu paikka kävellä ja viihtyä. Suihkulähteet iltavalaistuksessaan luovat lisätunnelmaa.

Keykubat eli Begonvil ranta on toinen suosittu ranta. Se sijaitsee Alanyan itäpuolella ja on kolme kilometriä pitkä. Ranta ei ole yhtä hienohiekkainen kuin Kleopatra ranta. Myös tältä rannalta löytyy puistoja, lasten leikkipaikkoja, hotellien puutarhoja ja paljon vesiurheilumahdollisuuksia. Rannalla sijaitsevat pienet baarit huolehtivat ettei jano tai nälkä pääse yllättämään.
Portakal eli Orange ranta on suosittu ranta kaupungin keskustasta itään, ulottuen noin 1 kilometrin Oban ja Dim joen väliin. Upeat Taurusvuoriston rinteet antavat vaikuttavan taustan. Koska Dim joki laskee täällä Välimereen, on laskukohdan läheisyydessä vesi viileämpää kuin muualla. Myös tällä rannalla on saatavissa palveluita rannalla sijaitsevista baareista sekä hotellien rantakahviloista. Jotkut hotellit tarjoavat myös surffauksen ohjausta ja muita vesiurheilumuotoja.
Incekum ranta sijaitsee 25 kilometriä Alanyasta länteen. (Incekum tarkoittaa hienoa hiekkaa). Ranta sijaitsee laajalla lahdella ja on noin kilometrin pituinen ja on nimensä mukaisesti hieno hiekkainen. Ranta on lapsiperheiden suosiossa koska ranta on matala. Myös täällä on tarjolla kaikki tarvittavat palvelut aurinkovarjoista välipaloihin ja juomiin. Rannan läheisyydessä on parkkialue.
Alanyan alueella on useita mielenkiintoisia luolia, joihin voi tehdä retkiä myös omatoimisesti.
Dim-luola on 12 kilometriä itään Alanyasta, Cebel-i-Reis vuoren rinteellä ja on noin miljoona vuotta vanha. Sisäänkäynti on 232 metrin korkeudessa josta on upeat näkymät Alanyan linnoitukselle. Kaksi valaistua polkua johtaa luolaan näyttäen upeat tippukivien stalagmiitit ja stalagtiitit. Matkaa luolan perälle on n. 400 metriä ja aivan luolan perällä on pieni lampi. Dim-luolalle pääsee myös linja-autolla jotka kulkevat säännöllisesti kaupungista. Luolaan on pääsymaksu.
Damlatas luola löydettiin sattumalta vuonna 1948 kun kiveä louhittiin Alanyan sataman rakentamisen yhteydessä. Arkeologit löysivät luolan sen ollessa noin viisitoistatuhatta vuotta vanha ja vesisateet olivat aiheuttaneet vuotamisen kalliosta. Luolan ilman laatu on suotuisa ja terveellinen mm. astmaatikoille. Luola sijaitsee aivan keskustan läheisyydessä, Kleopatra rannan ja mereen työntyvän niemen yhtymäkohdassa. Luolaan on pääsymaksu.
Kaupunkikuvaa hallitsee mereen työntyvä kallioinen niemi jolle seldzukkisulttaani Alaaddin Keykubat rakennutti linnoituksen kaupungin suojaksi 1300-luvulla. Linnoituksen muurilla on pituutta lähes 6,5 kilometriä ja ne kohoavat 250 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Linnoitukseen kuuluu lähes 100 vartiotornia ja yli 400 vesisäiliötä, joista osa on yhä käytössä. Vaikka linnoitus on suojelukohde ja osittain museoitu asutaan muurien sisäpuolella tänäkin päivänä. Vanhoissa taloissa voi tutustua vanhoihin käsityötaitoihin, kuten silkin ja puuvillan kudontaan.
Seldzukkisulttaani Alaaddin Keykubat toimi jälleen arkkitehtina kun Alanyaan rakennettiin 1228 telakka. Koska hän oli jo aikaisemmin avannut telakan Sinopissa, häntä alettiin kutsua ?kahden meren sultaaniksi?. Sisääntulon kohdalla on pieni moskeija sekä vartiohuone. Telakalle pääsee joko laivalla tai kävellen muuria pitkin. Läheisyydestä löytyy myös Tykki talo, jossa tehtiin sulttaanin laivaston tykkejä ja kanuunoita toimien samalla osana kaupungin sotilaallista puolustusta.
Kolmas merkittävä rakennus seldzukkien ajalta on satamassa sijaitseva kahdeksankulmainen punainen torni, joka on saanut nimensä rakentamiseen käytetyistä tulenpunaisista tiilistä. Torni rakennettiin puolustamaan kaupungin lisäksi satamaa ja telakkaa merihyökkäyksiltä. Punainen torni entisöitiin 1979 jolloin sisätiloihin avattiin museo.
1991 Turkin Triathlon Liitto perusti KANSAINVÄLISEN ALANYA TRIATHLONI ?kilpailun joka käsittää 1,5 kilometriä uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km:n maratonjuoksun. Mestaruudet jaetaan sekä miehille että naisille. Viime vuosina osallistujia kilpailussa on ollut yli kaksisataa, lähes kolmestakymmenestä maasta.
Toinen suurempi vuotuinen urheilutapahtuma on KANSAINVÃLINEN MAASTOPYÖRÃ KILPAILU, jota on järjestetty vuodesta 1997 alkaen. Kilpailun lähtöpaikka on Alanyan linnoituksella, joten reitti on upea kokemus historiallisessa ympäristössä sekä kilpailijoille että katsojille. Reitti on pituudeltaan 7 kilometriä ja vuosittain siihen osallistuu reilut 200 kilpailijaa 15:sta eri maasta.
KANSAINVÃLINEN UINTIMARATON on järjestetty vuodesta 1992 alkaen. Kilpailussa on omat sarjat miehille ja naisille. Viiden kilometrin pituinen maraton lähtee Kleopatra rannalta ja päättyy niemen toisella puolella satama-alueelle. Maratonilla on edustus 15:sta eri maasta ja uimareita on mukana noin 100. Kilpailu järjestetään vuosittain lokakuulla.
Alanyassa on tarjolla monipuolinen valikoima harrastusmahdollisuuksia. Koskenlasku, ratsastus, sukellus, snorklaus, tennis, lentopallo, keilaus, pyöräily, vaellus, veneily, varjoliito ? tässä muutamia esimerkkejä

Alanya ympäristöineen tarjoaa monipuoliset huvittelu mahdollisuudet. Ranta elämän lisäksi on mahdollisuus vuokrata vesiskootteri tai kokeilla varjoliitoa. Suosituin tapa on liitää varjolla jota vedetään veneen perässä, mutta voit myös kokeilla hyppäämistä Taurusvuorelta ja liitää yli kaupungin rantahietikolle.
Päiväänsä voi kuluttaa myös kaupungin sydämeen rakennetussa vesipuistossa, josta löytyy useita erilaisia vesiliukumäkiä, uima-altaita ja aaltokone sekä ympäri vesipuistoa kiemurteleva koski, jossa liikutaan kevyellä kanootilla.
Laivaretki merelle ovat myös suosittu tapa viettää päivää. Tarjolla on niin päivä- kuin iltaristeilyjä. Päiväristeilyt lähtevät satamasta aamulla ja palaavat takaisin iltapäivällä. Mereltä käsin saa Alanyan kaupungista aivan uudenlaisen käsityksen.
Turkkilainen sauna ? Hamam, on ehdoton käyntikohde. Hamamissa kannattaa käydä heti matkan alussa. Saunassa iho pestään ja kuoritaan jonka jälkeen aurinko tarttuu paremmin.
Alanyassa on jokaiselle jotakin - elämyksiä, löytöjä, rentoutumista ? valinta on sinun!
Auringon laskiessa niemen taakse alkaa lukuisat ravintolat täyttyä ruokailijoista. Suosittu paikka nauttia illallinen on satama-alue, jossa linnoituksen keskiaikaiset muurit kauniissa iltavalaistuksessa luovat ihastuttavan taustan. Monipuolinen ilta- ja yöelämä keskittyy myöskin satama-alueelle, jossa sijaitsee yökerhot sekä kymmeniä baareja ja discoja.
Illasta ja yöstä voi nauttia myös merellä. Sataman värikkäästi valaistut laivat houkuttelevat lähtijöitä iltaristeilylle jonka aikana syödään hyvin ja tanssitaan myöhään iltaan. Risteilyn jälkeen voi jatkaa ?yönviettoa? sataman yökerhoissa aamutunneille asti.

Turkkilainen ruoka
Sanotaan että Turkkilainen keittiö sijoittuu kolmen parhaan keittiön joukkoon. Turkkilaisen ruuan juuret ovat ajalta jolloin ottomaanit hallitsivat osia niin Aasiassa, Afrikassa kuin Euroopassakin. Näistä eri vaikutteista muotoutui monipuolinen Turkkilainen keittiö.
Monille tunnetuin ruoka on kebab, joka on grillattua lihaa ja peräisin paimentolaisajoilta. Toisin kun yleisesti luullaan Turkkilainen ruoka maustetaan miedosti niin että raaka-aineiden omat maut pääsevät oikeuksiinsa, lisäksi huomiota kiinnitetään ruuan esillepanoon. Turkkilainen ruoka on myös edullista, joten kannattaa avoimin mielin kokeilla ja nauttia yhden maailman parhaimman keittiön antimista.
Alanya on shoppailijan paratiisi. Ostoksia voi tehdä pienissä putiikeissa tai bazaarissa. Ilmoitetut hinnat ovat suuntaa antavia, ja sinun odotetaan tinkivän tehdäksesi hyvät kaupat.
Viikoittain järjestettävät markkinat Alanyan keskustassa on vierailun arvoinen tapahtuma, eksoottisten maustekekojen tuoksut, tuoreiden hedelmien ja vihannesten värit, myyjien äänekäs keskustelu, antavat kokemuksia joka aistille.
Perinteisimmät ostokset ovat nahka- ja kultatuotteita, joiden hinta onkin edullisempi kuin esim. Suomessa. Liikkeissä valikoimat ovat laajat ja myyjät asiantuntevia
TR-pLatform - Lapponia Homes - Lapponia Hotel |